Hilikkulasta tarttui kotiin tuomisiksi pahemman luokan kipinä valjakkoretkeilyyn, niinpä kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä Mikon ja Mariannen kanssa Hossan maisemiin minivaellukselle, lähtemistä ei kauaa tarvinnut pohtia! Pääsisinpä samalla testaamaan muutama viikko takaperin ostamaani Björkiksen rekeä! :) Tosin uudet muovit reki kaipaisi kipeästi alleen, mutta siinä nyt ei kauaa nokka tuhise kun kiinnitän aiemmin sillä viikolla jyrsimäni uudet vaihtomuovit ja kiskot vanhojen muovien paikalle. Tai niinhän minä luulin... Tapeltuani 4,5 tuntia torstai-iltana/yönä sain viimein puolilta öin uunituoreet muovit rekeen kiinni, vaikka aika-ajoin tilanne näyttikin hieman epätoivoiselta. Tässä vaiheessa minulla olisi pitänyt olla Ducato pakattuna ja kaikki valmiina aikaista lähtöä silmälläpitäen... No en kuitenkaan antanut pienen vastoinkäymisen haitata ja kävin nukkumaan odottavaisin mielin. Unta ei kauaa tarvinnutkaan odotella kun keskittyin kuuntelemaan siellä täällä nukkuvien muuttien unisia öninöitä. Eivätpä tainneet karvakuonot arvata mitä ohjelmaa olin heille viikonlopuksi suunnitellut... ;)

Perjantaiaamuna herätyskello rupesi häiriköimään aamu kuudelta hieman vajaan viiden tunnin yöunien jälkeen. Puuhaa oli luvassa ja PALJON joten ei auttanut itku markkinoilla, ylös oli noustava! Petäjäveden S-Market aukeaisi tunnin päästä, joten siihen saakka pyrin pakkaamaan tavaroita mahdollisimman tehokkaasti. Puoli kahdeksan maissa kamat alkoivatkin olemaan suunnilleen kasassa joten lähdin käymään nopeasti eväsostoksilla. Palattuani kaupasta luvassa oli uunituoreen vaellusteltan pystytys, jotta saisin leikattua makuualustan teltan pohjan muotoiseksi. Vaikka koko teltan pohjan kokoisesta makuualustasta tuleekin aika messevän kokoinen rulla mukana raahattavaksi, niin valitsin mukavuuden tällä kertaa gramman viilauksen sijaan. ;) Teltan kanssa säätäessä aikaa vierähti lopulta kohtuu paljon ja kello olikin lähempänä puoltapäivää ennen kuin viikonlopun tarvikkeet oli pakattuna rekeen ja kaikki valmiina lähtöön.

Päästyäni vihdoin liikkeelle, koukkasin Petäjäveden R-Kioskin kautta hakemassa tilaamani talvimakuupussin Postin asiamiespisteestä. Alkuperäinen yltiöoptimistinen aikatauluarvioni olikin, että olisin ollut aamulla klo. 9:00 oven takana odottamassa R-Kioskin aukeamista, joten kömmittyäni takaisin autoon puolenpäivän jälkeen olin pahasti myöhässä aikataulusta. No muutama puhelin soitto ja sain tietää, että en ollut ainoa joka oli myöhässä... ;) Jyväskylässä hupuloin vielä reilut puolitoista tuntia haaliessani loppuja varusteita kasaan, joten olin lopulta n. 4,5 tuntia aikataulusta jäljessä kurvatessani Vaajakosken moottoritielle. Onneksi kelit suosivat koko matkan ajan ja matka eteni varsin joutuisasti! :) Saavuin Kajaaniin siinä seitsemän maissa ja pysähdyin ABC:lle tankkaamaan, juottamaan otukset ja pakkaamaan uusimmat tarvikkeet rekeen. Olin varmasti mielenkiintoinen näky huoltsikan parkkiksella pakatessani pakusta ulos nostamaani rekeä samalla kun pakun ympärille ketjutetut muutit viimeistelivät juottovesiään... :) Säätöihin meni lopulta melko tarkalleen tunti ennen kuin pääsin taas jatkamaan matkaa.

Lähdettyäni Kajaanista soittelin Mikolle ja kyselin miten heillä oli matka sujunut. Olivat n. puolen tunnin päässä Hossasta, eli olin suunnilleen puolitoista tuntia heitä jäljessä. Kellon ollessa puoli yksitoista saavuinkin vihdoin Hossan Luontokeskuksen parkkipaikalle, missä Mikko ja Marianne olivat juuri saanet rekensä pakattua. He lähtivät jalan tutkailemaan mitä kautta meidän kannattaa lähteä liikkeelle sillä välin kun minä valjastin meidän muutit ja vaihdoin hieman lämpimämmät vaatteet ylle. Pääsimme lähtemään valjakoilla liikkeelle siinä yhdentoista jälkeen määränpäänämme Laukkujärven autiotupa. Alkutaival taittui metsäautoteitä pitkin, mikä oli minulle hieman haastavaa, sillä kovalla pohjalla uusien muovien kanssa reessä ei ollut käytännössä minkäänlaista pitoa mihinkään suuntaan ja meno olikin melko holtitonta reen heiluessa tiellä puolelta toiselle! Ei ne turhaan kutsu vihreää polyeteeniä hulluksi muoviksi!! ;D No lopulta pääsimme moottorikelkkajäljille ja meno rauhoittuikin sen myötä sopivasti... :) Muutaman U-käännöksen ja ympyrää ajon jälkeen päädyimme viimein uralle joka tuntui kulkevan oikeaan suuntaan ja niinpä kellon ollessa varttia vaille yksi saavuimme 10,5 km ajon jälkeen autiotuvan rantaan!

Pysäytettyäni valjakon, kiinnitin reen paikoilleen lumiankkurilla ja toisen ankkurin kävin kiinnittämässä valjakon keulaan, jotta karvakuonot eivät pääsisi pahemmin hötkyilemään sillä välin kun minä askartelen parkkiketjun parissa. Hetken mittailun jälkeen sopiva kohta parkkiketjulle löytyikin ja muuttien viikonlopun majapaikka alkoi olla valmis. Kun menin hakemaan Peppiä ketjuun huomasin, että en ollut ainoa yön pimeydessä ahertaja, sillä Zorro oli tällä välin silpunnut vetoliinat tuhannen päreiksi kaikessa hiljaisuudessa! Mitään en huomannut, vaikka olin koko ajan muutaman metrin päässä reestä! Hemmetti, että osasikin mokoma näyttää tyytyväiseltä saavutukseensa... ;) No onneksi olin kiinnittänyt myös keulan paikoilleen, sillä Zorro oli purrut pääliinan sekä molemmat seisingit (oman sekä Jaden) poikki, jolloin ilman ankkuria Peppi ja Sepe olisivat voineet vapaasti tepastella hieromaan tuttavuutta Mikon ja Mariannen 12 muutin kanssa... Kellon lähestyessä puolta kahta otukset olivat viimein ketjussa lepäämässä ja pääsin viemään tavaroita sisälle tupaan.

Laukkujärven autiotupa rannasta kuvattuna.

Laukkujärven autiotupa on oikein viihtyisä vanhasta pyöröhirsisestä rantasaunasta muunnettu kamiinalämmitteinen tupa, jonka pihapiiriin kuuluu niin ikään pyöröhirsinen puuliiteri ja ulkohuussi. Matkaa rantaan tuvasta on n. 10m - 15m. Vanhan saunan lauteet on aikanaan korvattu puoli metriä lattiasta korotetulla nukkumatasolla, jolla oli mukavasti tilaa 3 hengelle varusteineen kaikkineen. Saimmekin ihan mukavat oltavat kun levitimme mukana raahaamani massiivisen makuualustan (225x160cm) tasolle aluseksi.

Ripustettuani ulkovaatteet kuivumaan, kaivoin esiin rullan Piipon oranssia köyttä ja aloin pleissaamaan uusia vetoliinoja iltapuhteiksi... Illan ohjelma piti sisällään myös muuttien ruokinnan, iltapalan kokkausta ja jutustelua yömyöhään. Nukkumaan päästiin lopulta siinä neljän - puoli viiden korvilla... :)

Heräämisestä ei ollut puhettakaan ennen puolta päivää ja kun vihdoin pääsimme jalkeille aurinko oli jo korkealla ja päivä kauneimmillaan. Nukuin muuten varsin hyvin, mutta se on sanottava, että -43°C äärilämpötiloihin tarkoitettu makuupussi on hemmetin kuuma autiotuvassa nukkumiseen! Olimpa vielä käynyt nukkumaan lämpökerrasto päällä ja villasukat jalassa, jotta varmasti tarkenisin!! Virhe, jota en uusi seuraavana yönä... :D

Otukset seuraavat tarkkaavaisina, kun minä valmistelen niille aamupalaa. (kuva: Mikko Vähä)

Muutit olivat nukkuneet yönsä kaikessa rauhassa ja ulkona olikin ollut täysin hiljaista koko yön ajan. Otusten ruokinnan/juoton ja omien aamutoimien jälkeen oli aika alkaa valmistautumaan viikonlopun ensimmäiselle retkelle! Pakkasin rekeen mukaan kolme termarillista kiehuvaa vettä, pussikeittoa ja mehua evääksi, sekä otuksille palautumisjuomatarpeet. Lisäksi otin mukaan extravaatteita, muutaman istuinalusen sekä muuta enemmän tahi vähemmän tarpeellista tilpehööriä, minkä jälkeen valjastin otukset ja laitoin reen lähtövalmiiksi.

Liikkeelle pääsimme joskus kolmen neljän välillä ja suunnaksi otimme Julma-Ölkyn ja sen päädyssä olevan kodan. Jo alkumatkasta kävi varsin selväksi, että Mikon ja Mariannen valjakoiden vauhti oli jotain aivan muuta kuin mitä meidän otukset olivat tottuneet jolkottelemaan hieman raskaampaa rekeä perässään hinaten. Pysyimme välillä peesissä ihan kivasti, mutta aika ajoin Mikon kasin valjakko sai ihme hepulin ja ampaisi välittömästi täyteen laukkaan riippumatta siitä oltiinko tasaisella, ala- tahi ylämäessä! Eipä siinä itselle jäänyt oikein muuta tekemistä kuin seurata pitkän letkan katoamista kaukaisuuteen Marianne kannoillaan... :D No onneksi upeissa maisemissa riitti ihmeteltävää jolloin matkakin taittui näennäisen joutuisasti! :) Yritin ehkä pitää jopa hieman liiankin kovaa hoppua sillä -25°C pakkasesta huolimatta pääsi hiki yllättämään, minkä seurauksesta riisuin haalarin alta villapaidan pois selvästi turhana vaatekertana. Tekninen alusasu ja toppahaalari sai siis riittää! :) Pidimme matkan aikana muutamia taukoja (liinojen selvittelyä, valokuvien ottoa, yms.), joten saapuessamme metsän siimeksestä Julma-Ölkyn alkuun alkoi ilta jo hämärtymään. Harmi sinänsä, sillä Julma-Ölkky olisi varmasti upea näky kirkkaassa päivänvalossa!

Laskeuduimme jäälle Mikon johdolla ja vaikkakin eteen aukeava näky oli varsin mahtava, huomioni kiinnittyi kuitenkin aivan muualle... Julma-Ölkky on upea muodostelma, missä joen molemmin puolin nousee korkeat ja jyrkät kallioseinämät, niinpä oli kuin ajaisimme kapean kanjonin pohjalla. Tai pikemminkin valtavassa tuulitunnelissa, sillä olin jäätyä pystyyn välittömästi kun olimme lähteneet ajamaan joen jäätä pitkin! Hetken pystyin sinnittelemään reen jalaksilla, mutta tasaisesti puhaltavan, jäätävän viiman myötä lämpöä hukkui siihen tahtiin, että jotain oli tehtävä ja nopeasti!! Mikko ja Marianne olivat jo sen verran kaukana, että en voinut pyytää heitä pysähtymään ja koska olimme ehtineet jo tulemaan sen verran pitkälle joen jäätä pitkin en uskonut, että selviäisin takaisin metsän suojaankaan jos kääntäisin reen ympäri... Tilanne alkoi jo tuntua aika hälyyttävältä ja koska en tiennyt paljon meillä olisi vielä matkaa jäljellä, en voinut muuta kuin pysäyttää reen, upottaa molemmat lumiankkurit uraan ja alkaa jo lähes tunnottomilla käsillä kaivamaan villapaitaa ja paksumpia rukkasia rekipussista! Ainoa ongelma suunnitelmassa oli se, että jotta saisin lämpimämpää vaatetta päälle, minun pitäisi ensin riisua haalarin yläosa pois päältä ja ajatuksena se ei tuntunut kovinkaan fiksulta, sillä silloin minulla ei olisi suojana kovaa pakkasta ja jäätävää viimaa vastaan muuta kuin ohut tekninen alusasu... :/ Otukset nauttivat silmin nähden saamastaan tauosta samalla kun seurasivat sivusilmällä minun puuhasteluani rekipussin kimpussa. Kaivettuani villapaidan rekipussista, heitin neopreenisormikkaat ja lappalaisvyön rekipussin päälle, tiputin haalarin puoleen reiteen ja opin, pakkasviiman puhaltaessa alusasun läpi kuin hämähäkin seitistä, miltä tuntuu kun on !#€%&%€#! kylmä!!! :O Saatuani villapaidan ylle, puin haalarin taas päälle, nostin hupun pään päälle ja käänsin selän tuulta vasten. Onneksi haalarin kalvo teki tehtävänsä ja viima ei päässyt haalarin läpi! Seuraava pari minuuttinen meni paikallaan hyppiessä ja täysin umpijäisiä käsiä kainaloissa lämmitellessä. Lopulta vedin haalarin vetoketjun ylös, laitoin vyön takaisin päälle ja vedin paksut talvirukkaset käteen. Kylmä oli vieläkin, mutta onneksi ei enää niin kylmä kuin hetkeä aiemmin... Keräsin kimpsut ja kampsut takaisin rekipussiin, nostin ankkurit ja niin matka pääsi taas jatkumaan. Kädet sain vielä sullottua ohjauskaareen kiinnitettyihin ajorukkasiin, jolloin hetken ajettuani alkoi taas lämpö pikkuhiljaa hiipimään joka paikkaan. Vauhtia lämpimikseni potkiessani pääsin viimein hupun suojista ihailemaan Julma-Ölkyn jylhää maisemaa otsalampun valossa ja matkan tekokin alkoi taas tuntumaan hauskalta. Huh! Hetken ajettuani huomasinkin, että Mikko ja Marianne olivat pysähtyneet minua odottelemaan joessa olleen mutkan taakse. Päästyäni heidän luokseen, jatkoimme matkaa taas peräkkäin.

Jäällä ajaessamme huomasin, että jään päälle oli paikoin noussut vettä, mikä pakkasasteet huomioiden oli minusta hieman outoa?!? Myöskään muutit eivät olleet ilmiöstä kovinkaan ilahtuneita, mutta ylittivät silti märätkin alueet mukisematta, vaikkakin teatraalisesti tassujaan nostellen. Eipä silti, vaati se minultakin muutaman kunnon mulaisun hyytävään veteen, ennen kuin opin pitämään jalat visusti jalaksilla vetisimmissä kohdissa... ;) Edellä menijät loittonivat tasaisesti ja vähän myöhemmin en nähnyt heistä muuta kuin otsalamppujen kajastuksen joen jäällä. Saapuessani joen päähän luulin, että olisin lähestymässä kotaa ja nopeasti lämpenevää leirinuotiota, mutta kuinka ollakkaan kyseessä oli vain lyhyt maakaistale, minkä toisella puolella joki taas jatkui! Mikkoa ja Mariannea ei enää näkynyt missään, mutta 12 malamuutin jättämät jäljet olivat varsin helpot seurata. Välillä tuntuikin, että johtajat seurasivat edellä menijöitään puhtaasti vainun varassa, sillä kertaakaan minun ei tarvinnut Peppiä ja Sepeä auttaa oikean uran valinnassa... :) Maakaistaleita ja uusia joen pätkiä tuli muutamia ennen kuin lopulta saavuin Ölkyn päähän ja näin ensimmäistä kertaa hyvään toviin otsalamppujen kajoa puiden lomasta. Viimeinen osuus osoittautuikin varsin haasteelliseksi, sen pujotellessa terävien kivenlohkareiden ja tiheän puuston läpi nousten viimein laavulle. Lähestyessäni laavua otsalampun valossa, edessäni oli upea näky kun metsän pimennosta minun lähestymistäni seurasi herkeämättä 12 kiiluvaa silmäparia... ;)

Saavuttuani laavun edustalle, käänsin valjakon ympäri ja kiinnitin reen sekä valjakon keulan jälleen lumiankkureilla paikoilleen ja annoin otuksille lämpimät palautumisjuomat kiitokseksi aherruksesta. Juoton jälkeen otin eväät ja istuinaluset mukaan ja kahlasin laavulle. Mikolla ja Mariannella oli myös ollut varsin tapahtumarikas saapuminen laavulle ja Marianne olikin törmännyt reellään puuhun sillä voimalla, että puinen puskakaari oli murtunut!

Laavun nuotiolla lämmittelemässä. (kuva: Mikko Vähä)

Itse kullakin oli jalat enemmän tahi vähemmän umpijäässä, joten leirinuotion lämpö oli enemmän kuin tervetullut helpotus. Vietimmekin laavulla taukoa muutaman tunnin ajan lämmitellen ja retkieväitä syöden. Sää oli juuri omiaan laavulla istuskeluun ja kaikki merkit puhuivat sen puolesta, että yöstä olisi tulossa varsin upea kuun ja tähtien paistaessa täysin kirkkaalta taivaalta! Lämpömittaria ei sattunut mukaan, mutta veikkaukset asettuivat sinne -26°C ja -27°C paikkeille, eli saimme nauttia kohtuu purevasta pakkassäästä! ;)

Tauon jälkeen olikin aika lähteä paluumatkalle. Kahlattuani reen luo, aloin pakkaamaan tavaroita takaisin rekipussiin, kunnes tunsin tönäisyn reittäni vasten. Käännyin ympäri ja kuinka ollakaan Jade seisoi takanani iloisesti häntää heiluttaen! Ehdin nopeasti tuumaamaan, että eihän se voi millään yltää luokseni, kunnes huomasin kaulapannasta roikkuvan narun pätkän! Ei kai taas... Voi sitä noitumisen määrää kun loin tuiman katseen erään nuoren malamuuttiuroksen suuntaan! Zorro näytti yllättävänkin syylliseltä ja yritti paikkailla tilannetta sydämet sulattavalla pentukatseella, onnistuen siinä kohtalaisesti. Onneksi minulla oli varaliinat mukana, joten selvisin kolttosesta vaihtamalla ehjät liinat (toistamiseen) poikkipurtujen tilalle... Siinä äheltäessäni lupasin itselleni, että seuraavat liinat jotka teen, tulee olemaan muovitettua vaijeria! ;)

Sovimme Mikon ja Mariannen kanssa, että lähden edeltä paluumatkalle, jotta heidän olisi helpompi navigoida molemmat valjakot vaikeaa uraa pitkin takaisin Julma-Ölkyn jäälle. Itsekin sain ajaa aika kieli keskellä suuta alkumatkan kivikkoisen ja tiheäpuisen osuuden läpi ja voin vain kuvitella millainen savotta siitä olisi tulla läpi levänneellä 8 malamuutin valjakolla! :O Alkumatkan lyhyet jääosuudet ajelin ilman merkkejä takaa tulijoista ja jännäsinkin hieman sitä, miten siellä oltiin selvitty takaisin jäälle. Sehän vasta olisikin kun havahtuisin yhtäkkiä takaa kuuluvaan läähätykseen ja huomaisin meitä kovaa vauhtia lähestyvän, vapaaksi päässeen, ison malamuuttivaljakon! No onneksi näin ei käynyt ja huomasin taakse vilkuillessani puiden läpi kajastavaa otsalampun valoa. Taaksepäin kuikuillessani keksin sammuttaa itseltäni otsalampun ja näky oli kerrassaan upea! Julma-Ölkyn jylhät maisemat näyttäytyivät ympärilläni aivan ainutlaatuisella tavalla, kuutamon valaistessa ympäristön kylmällä valollaan! Koiratkin innostuivat siitä kun saivat hölkötellä ilman otsalamppua minkä seurauksesta jokaisella häntä nousi iloisesti korkealle kaarelle ja vauhti parani kuin itsestään! Järjestely sopi minulle paremmin kuin hyvin ja sainkin ihastella maisemia samalla, kun matka taittui mukavasti kilometri toisensa jälkeen otusten hölkätessä kohti Julma-Ölkyn alkua.

Parta kuurassa itse kullakin.... ;) (kuva: Mikko Vähä)

Jäällä ajaessamme, Marianne sai minut muutaman kerran kiinni, mutta jättäytyi aina taakse, minkä jälkeen kumpaakaan ei enää lopulta näkynyt ollenkaan. Ihmettelin tuota silloin hieman, mutta en jäänyt sitä sen enempää pähkäilemään vaan jatkoin matkaa Julma-Ölkyn päähän ja takaisin metsän siimekseen. Matka jatkui edelleen kuutamon valossa ajellen, enkä käyttänytkään otsalamppua kuin puiden varjostamilla osuuksilla sekä jyrkemmissä alamäissä. Jokunen kilometri ennen Lakkujärven autiotupaa Mikko ja Marianne ohittivat minut ja pian pysähdyimmekin tauolle. Pakkasen ansiosta parta ja silmäripset olivat jäätyneet tikuiksi ja Mikko nappasikin siitä kuvan muistoksi! :)

Taukoa viettäessämme selvisi myös se missä he olivat luuhanneet, sillä ohitettuaan jäällä Mariannen, oli Mikko päättänyt kokeilla ajovyönsä kestävyyden rajoja roikkumalla valjakon perässä pelkästään vyöhön kiinnitetyn turvaköyden varassa! :O Ajatuksena oli ollut testata eri tapoja millä sieltä vielä pääsisi takaisin reen jalaksille... :) Oli siinä varmasti ollut Mariannella ihmettelemistä seuratessaan valjakon perässä pelkän köyden varassa laahautuvan Mikon puuhia! Harmi, että en ollut itse tuota näkemässä! :D Muutaman minuutin paussin jälkeen jatkoimme matkaa ja ajelimmekin yhtä soittoa takaisin autiotuvalle. Ensimmäinen päiväretki takana ja matkaa tuli edestakaisin yhteensä 27 km.

Olin juuri saanut otukset takaisin parkkiketjuun ja purkamassa rekipussista tavaroita kun Mikko huikkasi, että lämpötila-arvauksemme oli ollut hieman pielessä: Tuvan seinässä oleva lämpömittari näytti -31°C lukemaa! :O Näemmä pakkaseenkin tottuu, sillä olin häärännyt reen parissa jo hyvän tovin ilman hanskoja ja olisin voinut vaikka vannoa, että ilma oli lahtunut retkemme aikana! ;) Oli kieltämättä oikein mukava vetäytyä tupaan kokkailemaan ja muutenkin lämmittelemään kovassa pakkassäässä vietetyn päivän jälkeen! Sapuskaa oli sen verran, että riittäisi pidemmällekin reissulle, joten päätimme kokata oikein kunnon ruoka-annokset koko porukalle. Kaikille riittikin pottumussia kalapuikkojen ja lihapullien kera mahan täydeltä! :) Juuri ennen kuin kävimme yöpuulle, Mikko kävi vielä kurkkaamassa mitä lämpömittari näytti ja kuinka ollakkaan pakkanen oli jatkanut kiristymistään ja viimeinen lukema ennen nukkumaan menoa oli -34,5°C! Mikko oli aikaisemmin kysynyt minulta oliko meidän muutit ennen nukkuneet yötä taivasalla parkkiketjussa ja alkuun olinkin tuumannut, että tottakai, mutta tarkemmin kun asiaa aloin pohtimaan, niin eipä vaan olleetkaan! Joka kisareissulla yms. otukset ovat kyllä olleet päivän ja/tai illan ketjussa, mutta yöksi ovat aina päässeet autoon bokseihin nukkumaan. Sattuipa sit kunnon pakkaset meidän muuttien ensimmäisille ulkona parkkiketjussa nukutuille öille! :D

Sunnuntaina heräsimme jo ennen puolta päivää hyvin nukutun yön jälkeen. Tällä kertaa nukuin suosiolla huomattavasti kevyemmässä varustuksessa, mutta silti tuntui kuin nukkuisi saunassa! No eipähän tartte palella... :D Kauaa ei kuitenkaan kuumissaan tarvinnut olla, sillä ulkona lämpömittari näytti kirpeää -35°C pakkaslukemaa! Tiukkaa pakkassäätä siis luvassa tänäänkin... ;) Aamun ohjelmaan kuului jo totutusti veden kantamista avannosta, aamiaisen kokkailua, veden keittämistä, koirien juotot, yms., minkä jälkeen aloimme pikkuhiljaa valmistautumaan toiseen päiväretkeemme. Tämän päiväisen retkemme kohteena onkin Värikalliot, jonne lähtee vanha moottorikelkkaura suoraan Laukkuvuoren autiotuvan rannasta järven jään poikki.

Mikon ja Mariannen startattua uralle, nostin ankkurit ja annoin otuksille luvan lähteä liikkeelle. Virtaa tuntui olevan kuin pienessä kylässä ja matka alkoikin vauhdikkaissa merkeissä! :) Uralla oli muutamia varsin mukavia nousuja ja välillä kuskikin sai hyvin kohotettua sykettä reen vierellä mäkiä ylös hölkätessään... ;) Ajoimme autiotuvalta jotain 3 - 5 kilometriä, kunnes saavuimme järven jäälle ja kodan edustalle. Suunnitelmana oli sytyttää kotaan tulet ja jatkaa sitten matkaa Värikalliolle, jolloin palatessamme kodalle, siellä olisi lämmin nuotio meitä odottamassa. Pysähdyttyämme kodalle kaivoin ensitöikseni rekipussista ketjun pätkän ja kiinnitin Zorron sillä lähimmän puun ympärille. Pure sitä! :D Muu valjakko jäi totuttuun tapaan liinoihin tauolle minun lompsiessani kodalle. :) Tulen sytytyksessä oli kuitenkin pieni ongelma: Kellään ei ollut tulta mukanaan! :) Hetken siinä ehdimme asiaa harmittelemaan, kunnes Mikko muisti, että ensiapulaukusta pitäisi yksi tulitikkurasia löytyä! Hetkeä myöhemmin kodassa oli nuotio tulilla ja me pääsimme jatkamaan matkaa. :)

- Sanokaa "JUUSTO"! - Mitä? Juustoa? MISSÄ?!? ;) Meidän valjakko Hossan upeissa maisemissa. (kuva: Mikko Vähä) Toistamiseen Julma-Ölkyn tuulitunnelissa. :) Koko retkue parkkeerattuna valtavan kallioseinämän viereen. (kuva: Mikko Vähä)

Laskeuduttuamme kodalta takaisin jäälle, lähdimme ajamaan moottorikelkkauraa pitkin eteenpäin. Mennessämme huomasin järveen laskevan jyrkän kallioseinämän kupeeseen rakennetun laiturihässäkän ja ihmettelin, että miksi kukaan saisi päähänsä rakentaa laiturin juuri tuohon?!? Asiaa sen enempää miettimättä, matka jatkui Mikon ja Mariannen jäljillä. Ajettuani ehkä n. kilometrin verran sain taas muut kiinni ja pysäytin valjakon letkan perään. Mikko ehdottikin, että jatkaisimme moottorikelkkauraa rantaan ja sieltä Julma-Ölkylle nyt kun vielä ehtisimme päivänvalon aikaan sitä ihmettelemään. Lisäksi otuksetkin saisivat nautiskella hieman pidemmästä lenkistä. Tuohan sopi vallan mainiosti! :) Lähtiessämme Mikko vielä huikkasi, että näinkö ne Värikalliot, jolloin hokasin miksi se laiturihässäkkä oli siellä missä se oli. Näinhän minä... ;D Matkan jatkuessa metsän siimekseen, alkoi taivaanrantakin värittymään upein värein. Hetken ajon jälkeen tulinkin aukean laitaan, mihin oli pakko pysähtyä räpsimään muutamia kuvia. Harmillisesti kännykän kamera ei onnistunut tallentamaan upeaa maisemaa niin kuin sen näin, mutta sain sentään muutaman kuvan ajoitettua siten, että jokainen karvakuono oli suunnattuna kameraan päin! ;) Kuvaus tuokion jälkeen jatkoin matkaa ja hetkeä myöhemmin yhytin Mikon ja Mariannen tauolta ja ottipa Mikko minusta ja valjakosta kuvankin kun lähestyin heitä. Hetken jutustelun jälkeen jatkoimme jälleen matkaa ja saavuimme juuri päivän hämärtyessä Julma-Ölkyn alkuun. Tällä kertaa olin osannut varautua Ölkyllä odottavaan jäiseen viimaan ja lämpimänä pysymisen kanssa ei ollut ongelmia. ;) Ajoimme vähän matkaa jäätä pitkin, kunnes kaarroimme koko letkan valtavan kallioseinämän kupeeseen ja pysähdyimme valokuvaustauolle. Kallioseinämien korkeuden sisäistää kunnolla vasta kun seisoo aivan niiden vieressä! :O Lyhyen valokuvaustauon jälkeen lähdimme paluumatkalle takaisin Värikallioille ja niiden vieressä olevalle kodalle.

Illan hämärtyessä hoksasin, että en olekkaan vielä ottanut tällä reissulla videopätkää muistoksi, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Mikon ja Mariannen mennessä edellä, heitin rukkaset rekipussin päälle, kaivoin kännykän taskusta ja laitoin filmin rullaamaan. Myöhemmin videota katsellessa lupasin itselleni, että jatkossa annan otuksille enemmän työskentelyrauhaa enkä ole koko aikaa äänessä... ;) Ketkä minua tuntee tietävät, että tuossa jos jossain on haastetta kerrassaan! :D

Paluumatkalla kohti Värikalliota.

Palaamassa Värikalliolle kuutamon valossa.

Mikko ja Marianne olivat pysähtyneet Värikallioiden edustalle ja Marianne jäikin ystävälisesti vahtimaan Zorroa (!!!) siksi aikaa, että pääsin ihmettelemään muinaisia kalliopiirroksia. Kieltämättä aika hurja ajatus, että samalla paikalla on ollut joku jo rapiat 4000 vuotta sitten, piirtämässä kuvia kallion kylkeen ja vielä siten, että piirrokset ovat säilyneet tähän päivään saakka! :O Kun olimme piirroksia aikamme ihmetelleet, ajoimme viereiselle kodalle tauolle. Upotettuani lumiankkurit hankeen, kaivoin taas ensitöikseni ketjun rekipussista ja lähdin etsimään sopivaa taukopaikkaa nuorelle herralle. ;) Saatuani Zorron ketjuun, oli aika antaa otuksille lämpimät palautumisjuomat. Muutit joivatkin kipot tyhjäksi vauhdilla ja kävivät sen jälkeen levolle. Ilmeisesti alkavat pikkuhiljaa tottumaan reissurutiineihin... :) Itse kaivelin muuttien juodessa omat evääni rekipussista ja juoton jälkeen suksin kodalle lämmittelemään. Nuotio oli poissaolomme aikana ehtinyt sammumaan, mutta nuotiokivet olivat vielä kuumia jolloin nuotion sytytys ei ollut kovinkaan iso operaatio. Jälleen kerran eväät tekivät kauppansa usean reen jalaksilla vietetyn tunnin jälkeen!

Auringon laskettua aloimme keräämään kamoja kasaan ja valmistautumaan lähtöön. Viimeinen etappi takaisin Laukkujärven autiotuvalle ei ole kovinkaan pitkä, mutta matkan varrelle osuu useampi nousu, jolloin puuhaa oli luvassa niin muuteille kuin kuskillekin! :) Tänäkin yönä oli varsin kirkas ilma ja ajelinkin ison osan matkasta ilman otsalamppua. Kerran tosin pääsi alamäki yllättämään kuin varkain, mutta selvisin siitä pelkällä säikähdyksellä ja tilanteeseen sopivalla noitumisella... :D Pitääpä olla jatkossa hieman paremmin hereillä alamäkien suhteen... Viimeinen lasku järven jäälle oli vauhdikas ja muutitkin innostuivat ottamaan alamäestä kaiken irti! Taisivatpa otukset muistaa, että vastarannalla odottelee oma ketjupaikka... ;)

Otusten huiliessa ketjussa, laitoimme tulet kaminaan ja aloimme keittämään vettä sekä pakkaamaan varusteita kasaan. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että minulla tulisi menemään todella myöhään ennen kuin olisin taas kotosalla. Juotettuani koirat, sekä syötyämme iltapalat tuvan lämmössä, oli aika alkaa valmistautumaan viikonlopun viimeiselle etapille. Kellon lähestyessä ilta yhdeksää, retkue oli taas kerran valmiina lähtöön. Oli kieltämättä hieman haikea tunne lähteä paluumatkalle mukavan viikonlopun päätteeksi, mutta itselle antamani lupaus siitä, että tämä ei todellakaan jäisi viimeiseksi kerraksi, auttoi tsemppaamaan liikkeelle lähdössä... Osaltaan liikkeelle lähdössä auttoivat myös Mikon ja Mariannen hyvää vauhtia metsän siimekseen katoavat otsalamppujen valot. ;)

Paluumatka autojen luo oli hieman lyhyempi, nyt kun reitti oli tuttu ja turhilta lenkeiltä vältyttiin. :) Muutit suunnistivat hienosti suoraan autolle ja saatuani reen ankkuriin, kävin ensitöikseni napsauttamassa webaston päälle. Tämän jälkeen annoin otuksille termareista lämpimät juomat ja harjailin lumet auton ikkunoista. Kippojen tyhjennyttyä, riisuin ahkerilta työjuhdiltani valjaat pois, minkä jälkeen otukset pääsivät omiin bokseihinsa ansaitulle levolle. Tämän päivän trippimittarin lukema oli 33km jolloin kahden vuorokauden (48h) aikana matkaa kertyi hieman yli 70km! Olin todella ylpeä siitä, miten hienosti meidän karvakuonot olivat jaksaneet raahata minua ja viikonlopun varusteita perässään koko viikonlopun ajan, joten otukset olivat enemmän kuin ansainneet leponsa!! :)

Neljän viirusilmän vetäessä unta palloon bokseissaan, keräilin ulkona kamoja kasaan ja vaihdoin ajokamppeet hieman kevyempiin vaatteisiin. Kello ehti hiipimään lähemmäs puolta yhtätoista ennen kuin tavarat oli kyydissä ja olin valmis aloittamaan paluumatkan kohti Keski-Suomea ja Petäjävettä! Kiitin vielä Mikkoa ja Mariannea mahtavasta viikonlopusta, ennen kuin hyppäsin Ducaton ohjaamoon ja polkaisin auton käyntiin. :) Auton kello näytti 22:24 lukemaa, kun soitin Irinalle ja kerroin, että meillä saattaa mennä hieman myöhään... ;)

Matkan edetessä, alkoi happimyrkytys ja reen jalaksilla huhkitut kilometrit puremaan ja oli varsin selvää, että en tulisi millään pysymään hereillä koko 7h ajomatkaa yhdellä istumalla. Lopulta Irina puhuikin minut ympäri ja lupauduin yöpymään matkan varrella sen sijaan, että itsepäisesti yrittäisin sinnitellä koko matkan kotiin asti. Lyhyen soittelukierroksen jälkeen, Irina sai varattua minulle puhelimitse yösijan Kajaanin ABC:n viereisestä asuntohotelli Vanha Kulkurista. Saavuttuani Kajaaniin, kävin nopeasti ABC:llä ostamassa isot satsit paistijauhelihaa rekuille sekä tankilla, minkä jälkeen kurvasin majapaikan pihaan. Ruokittuani ja lenkitettyäni otukset pääsin viimein puoli kolmen maissa itse kömpimään puhtaisiin lakanoihin yöpuulle. :)

Lyhyiden 4h yöunien jälkeen oli aika nousta ylös ja jatkaa kotimatkaa. Saavuimmekin kotipihaan puolen päivän maissa ja otukset olivat kieltämättä hieman fiiliksissään päästyään pihalle riehumaan rankan viikonlopun jälkeen! :D Viikonlopusta jäi roppakaupalla upeita muistoja ja täytyy kyllä myöntää, että omalla valjakolla retkeily on ehdottomasti parasta mitä otusten kanssa voi puuhata! Sitten ei muuta kuin suunnittelemaan sitä seuraavaa reissua... ;)

- Tero

Viimeksi muokattu: 15.03.2011 12:55:33